TIEDOTE 29.12.2022
Hyvä Kuhmoisten Laajakaista Oy:n asiakas,
Kuhmoisten Laajakaista Oy on myynyt 29.12.2022 valokuituliiketoimintansa Valokuitunen Oy:lle. Valokuituverkon saaminen Kuhmoisiin on ollut kuntamme alueellisen elinvoiman kehittymisen kannalta tärkeä strateginen tavoite. Toimivat ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat olennainen ja välttämätön osa tämän päivän infrastruktuuria. Voimme kunnassamme olla ylpeitä siitä, että saavutimme tavoitteen Kuhmoisten Laajakaista Oy:n avulla.
Valokuituverkon ylläpitäminen ja sen mahdollinen laajentaminen vaatii kuitenkin paljon resursseja niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin, mihin Kuhmoisten Laajakaista Oy:lla on rajoitetut resurssit. Sen vuoksi ryhdyimme selvittämään valokuituverkkoliiketoiminnan uudelleenjärjestelyä turvataksemme toiminnan jatkuvuuden ja kehittymisen. Parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui liiketoiminnan myyminen Valokuitunen Oy:lle, joka jatkaa valokuituliiketoimintaa nyt Kuhmoisten kunnan alueella.
Valokuitunen on suurin valtakunnallinen valokuituverkkojen rakentaja Suomessa. Valokuitusen omistavat vakaat ja tunnetut yhtiöt CapMan ja Telia. Uskomme, että löysimme parhaan mahdollisen toiminnan jatkajan alueellemme ja voimme luottaa siihen, että valokuituverkkomme on hyvissä käsissä myös tulevaisuudessa. Isommat hartiat kannattelevat toimintaa varmalla otteella.
Sinun ei tarvitse olla huolissasi, sillä kaikki Kuhmoisten Laajakaista Oy:n asiakkaat siirtyvät kaupan myötä suoraan Valokuitunen Oy:n asiakkaiksi, joka vastaa jatkossa valokuituverkon ylläpidosta ja hallinnoinnista. Kuhmoisten Laajakaista hoitaa toistaiseksi keskeneräisiin asennuksiin yms. liittyviä tehtäviä, kunnes Valokuitunen saa oman asennusorganisaationsa käynnistetyksi.
Mahdollisista käytännön muutoksista tiedotetaan myöhemmin Valokuitusen ja palveluntarjoajien toimesta.
Menneistä vuosista kiittäen ja hyvää alkavaa vuotta 2023 toivottaen,
Kuhmoisten Laajakaista Oy:n väki
Valokuituyhteydellä varmistat, että saat kotiisi, yritykseesi tai loma-asunnollesi laadukkaat ja nopeat tietoliikenneyhteydet. Valokuituyhteys on täysin sinun oma nettikaistasi. Sinun ei tarvitse jakaa sitä kenenkään muun kanssa toisin kuin 4G- tai 5G-yhteyksien kohdalla. Siitä ei myöskään kaista lopu kesken, vaan se kestää kovemmankin käytön. Valokuituyhteys ei hyydy eikä pätki.
Kun harkitset kodin nettiliittymän päivittämistä, ota meihin yhteyttä. Kuhla tuo kotiisi tai yritykseesi erittäin nopean ja luotettavan valokuituyhteyden.
Miksi valita valokuituliittymä?
Viime vuosien aikana erilaiset verkossa käytettävät palvelut ovat kehittyneet huikeaa vauhtia, joten tulevaisuudessa kaistalta vaaditaan vieläkin enemmän kapasiteettia. Pätkiikö sinun yhteytesi välillä tai jumittaako tiedostojen tai sivujen lataus? Valokuituyhteyden nopeus on aina se, mitä luvataan, eikä se pätki.
Tässä meidän mielestämme parhaat syyt, miksi sinunkin kannattaa päivittää yhteytesi Kuhlan valokuituun:
Nopeus
Saat internet-yhteyden, joka on ylivoimainen nopeudeltaan.
Toimintavarmuus ja luotettavuus
Valokuitu on toimintavarmin yhteystyyppi. Sinun ei tarvitse enää murehtia netin pätkimisestä tai toimimattomuudesta. Valokuitu toimii luotettavasti säällä kuin säällä.
Valokuituliittymällä lataat videot ja tiedostot sekunneissa, järjestät häiriöttömiä etäpalavereita ja soitat katkottomia videopuheluita läheisillesi.
Sijoitus tulevaisuuteen
Valokuitu nostaa talosi tai kiinteistösi arvoa ja asumisviihtyvyyttä.
Valokuituyhteys on pitkäikäinen sijoitus tulevaisuuteen, sillä se on parhaimmillaan käytössäsi yli 50 vuotta, kun mobiilikaistan elinkaari on vain alle 10 vuotta.
Tietoturvallisuus
Valokuituyhteys on tietoturvallinen ratkaisu.
Laaja palveluvalikoima
Valokuituyhteydellä varmistat, että käytössäsi ovat parhaat televisio- ja puhelinpalvelut.
Ympäristöystävällinen
Valokuidun valinta on ympäristöteko, sillä kiinteä yhteys kuluttaa huomattavasti vähemmän sähköä kuin mobiiliverkko.
Paikallinen toimija
Ja mikä parasta, saat palvelun luotettavalta paikalliselta toimijalta ilman välikäsiä.

Tilaa valokuituliittymä helposti ja nopeasti
Kun haluat saada kotiisi valonnopeudella toimivan, pätkimättömän ja nykyaikaisen internet-liittymän, ota rohkeasti yhteyttä. Yhteydenotto ei vielä sido mihinkään, mutta voimme taata, että tulet olemaan tyytyväinen valintaasi.
Kuhmoisten Laajakaista Oy eli Kuhla on rakentanut valokuituliittymiä Kuhmoisten kunnan alueella jo vuodesta 2016 alkaen. Yhtiön omistavat Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy ja Verkko-osuuskunta Kuuskaista. Kuhla on suomalainen tietoliikenneyritys.
Palvelemme kaikkia kotitalouksia, yrityksiä ja julkista sektoria Kuhmoisissa. Rakennamme valokuituliittymät vakaalla ammattitaidolla ja avaimet käteen -periaatteella. Hankkimalla valokuituliittymän rakennat kanssamme tulevaisuuden Suomea.

Kuhmoisten Laajakaista Oy
Postiosoite:
Toritie 34 B, 17800 Kuhmoinen
Asiakaspalvelu
puh. 040 837 7931
asiakaspalvelu@kuhla.fi